5:3 Suostumus muutostyöhön, viranomaisluvat

Osakkaan muutostyöoikeus, yhtiön muutostyö, muutostyötä koskevat ilmoitukset ja valvonta, viranomaisen lupa ja muutostyö tuomioistuimen päätöksellä
OM
Ylläpitäjä
Viestit: 220
Liittynyt: 11 Marras 2011, 00:26

5:3 Suostumus muutostyöhön, viranomaisluvat

ViestiKirjoittaja OM » 26 Loka 2012, 11:04

Ostimme Kirkkonummelta rivitaloasunnon, jossa on lasitettu/ valokatettu terassi. Asunto myytiin meille siinä uskossa, että lupa-asiat ovat ok. Nyt on kuitenkin selvinnyt, ettei yhtiön hallitus ole hakenut kunnalta lupaa, mutta on silti antanut edelliselle asukkaalle luvan terassin kattamiselle ja lasitukselle. Tämä on siis tapahtunut ennen uutta asunto-osakeyhtiölakia eli ennen 2010.

Yhtiö on rakennettu jo 70-luvulla, joten lupa-asiat ovat muuttuneet melkoisesti ja toki myös asuntojen terassit poikkeavat toisistaan. Onhan niitä toki remppailtu jo yli 30 vuotta. Osalla on lasitukset ja osalla ei. Hallitus ei ole enää antanut lupia vaan kehottanut ottamaan yhteyttä kuntaan. Tokihan naapurustossa on nyt närää siitä, kun halukkaat eivät saa enää lupia lasituksiin. Tokihan se on ollut aiemminkin, vain hallituksen antama hyväksyntä/ lupa, ei siis kunnan. Aikamoista menoa kun sekoitetaan pakkaan vanha yhtiö, vanhat asukkaat, uudet asukkaat, vanhat luvat ja uudet luvat… Tämän sekavuuden takia haluamme selvittää, miten saamme päivitettyä asuntoamme koskevat luvat ajan tasalle.

Terassi tulee ns. talon julkisivun sisäpuolelle eli se ei kasva seinistä pihan puolelle. Terassialue on ollut aikoinaan sellainen sisäänpäin tuleva syvennys, josta kattorakenteet ovat kattaneet noin puolet ja talon omat seinät rajanneet reunat. Loppuosa on myöhemmin katettu valokatteella ja tehty ainoaan avonaiseen reunaan lasitus, jossa on kokonaan sivuun vedettävät ralleja pitkin kulkevat lasitukset. Tila on kylmää tilaa eli sitä ei ole eristetty ja se on ympärituulettuva.

Voiko kunta vaatia meitä purkamaan lasitukset ja valokatteen? Jos näin on, niin mikä vastuu on asunnon myyjällä? Miten saamme luvat kuntoon jälkikäteen ja mitä siihen vaaditaan meiltä ja yhtiöltä?

OM
Ylläpitäjä
Viestit: 220
Liittynyt: 11 Marras 2011, 00:26

Re: 5:3 Suostumus muutostyöhön, viranomaisluvat

ViestiKirjoittaja OM » 26 Loka 2012, 12:43

Asunto-osakeyhtiölain 5 luvun 1-3 §:ssä säädetään osakkeenomistajan oikeudesta muutostöihin, muutostöistä tehtävästä ilmoituksesta sekä yhtiön tai toisten osakkeenomistajien asettamista ehdoista ja suostumuksesta muutostyölle. Säännösten tarkoituksena on varmistaa se, että yhtiön rakennukselle, osakkeenomistajalle tai yhtiölle ei muutostyöstä aiheudu vahinkoa tai muuta haittaa. Säännöksillä pyritään yhtiön ja sen osakkeenomistajien oikeuksien turvaamiseen. Lisäksi muutostöihin voivat tulla sovellettavaksi muun muassa maankäyttö- ja rakennuslain lupia (rakennusluvat, toimenpideluvat) koskevat säännökset.

Kysymyksessä mainittuihin kunnan rakennusvalvontaviranomaisen toimivaltaan kuuluviin kysymyksiin ei oteta kantaa tällä kyselypalstalla. Lupa-asioissa suositellaan kääntymään toimivaltaisen viranomaisen puoleen. Useimmiten kyseisen viranomaisen yhteystiedot ovat saatavilla esimerkiksi kunnan internet-sivuilta.

Tällä palstalla emme ota kantaa asuntokauppalain soveltamisalaan kuuluviin myyjän ja ostajan välisestä sopimussuhteesta johtuviin kysymyksiin


Palaa sivulle “5 luku Muutostyöt”



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija